24. helmikuuta 2017

HOW BIG, HOW BLUE, HOW BEAUTIFUL


Inhoan sitä, miten kiireessä unohdan aina musiikin tärkeyden itselleni. Onhan mulla toki musiikit korvilla aina, kun liikun yksikseni paikasta toiseen, mutta samat kappaleet tuntuvat kiertävän kehää. Ei vain yksinkertaisesti ole aikaa etsiä uutta hyvää kuunneltavaa tai edes tutustua vanhojen suosikkejen uudenpaan tuotantoon. Tein tällä viikolla muutaman pidemmän päivän, jonka ansiosta pääsin tänään jo kahdeltatoista harkasta ja suuntasinkin ajoissa kotia kohti. Hengailin miehekkeen kanssa, kirjoittelin raporttia kouluun ja käytiin kaupassa, jonka jälkeen totesin, että nyt olisi aikaa uppoutua Spotifyn maailmaan ja kasata uusi soittolista tälle vuodelle! Tähän postaukseen kasasin tosiaan listalle päätyneitä omia suosikkeja, joista moni oli vanhojen suosikkien uudempaa tuotantoa. Kivaa kuunnella pitkästä aikaa biisejä, joita ei osaa läpikotaisin ulkoa kyllästymiseen asti :-)

Viikonlopun missiona on nukkua huomenna pitkään, syödä hyvin, kirjoitella raporttia vähän lisää ja treffata taas kavereita. Ensi viikonlopun aion kyllä pyhittää kotona möllöttämiselle (ja sille raportille...) ja levätä kunnolla, kun kahtena viikonloppuna on ollut tavallista enemmän toimintaa. Laittakaa hei kommenttiboksiin hyviä biisiehdotuksia, jos keksitte jotain mistä voisin näiden perusteella tykätä. Tulee nimittäin tarpeeseen :-) Hyvää viikonloppua tyypit!

P.S Tänne voi käydä vielä laittamassa ehdotuksia kuvapostaukseen!

2 kommenttia: