19. maaliskuuta 2017

VOIHAN LAISKUUKSIEN LAISKUUS


Tätä viikkoa parhaiten kuvaava sana on laiskuus. Viikko on kulunut lähinnä syömisen ja nukkumisen parissa muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Maanantaina kävin istumassa iltaa koulukaverilla ja torstaina käytiin muutaman kaverin kanssa ensimmäistä kertaa tänä vuonna ulkoiluttamassa opiskelijahaalareita. Oli ihan älyttömän kiva ilta ja oli ihana päästä näkemään koulukavereita piiiitkästä aikaa, sillä harjoittelun aikana oltiin aivan eri kaupungeissa kuuden viikon ajan eikä keritty näkemään kertaakaan. Ensi viikolla olisi tarkoituksena palata kouluun, alkaa taas käymään tunnollisesti jumpissa ja syödä terveellisesti, sillä ruokavalio viikonlopun osalta on ollut aikamoista rappiota (en edes kehtaa tänne kertoa, mitä on elimistöön tullut tungettua :-D).

Bloggaaminen mun osalta on ollut kiireiden takia prioriteettilistan alapäässä ja rentoiluviikolla en jaksanut ajatella tätä, vaan halusin pitää taukoa kaikesta. Nyt kun arki alkaa, yritän taas aktivoitua myös täällä blogin puolella. Järkevän sisällön tuottaminen on tuntunut haastavalta ja olen muiden bloggaajien kanssa samaa mieltä, miten blogimaailmasta on tullut todella ammattimainen ja postaukset ovat älyttömän laadukkaita ja muistuttavat lehtiartikkeleita. Välillä tälläinen paine kolahtaa myös omalle kohdalle ja oma "riittämätön" kamera sekä kuvanmuokkausohjelma alkavat ärsyttämään vieden motivaatiota bloggaamisesta, kun sisältö ei ole niin laadukasta, mitä itse haluaisi tuottaa. Olen kuitenkin jo tämän blogin aloittaessa päättänyt, etten anna paineiden vaikuttaa tähän, vaan pidän touhun itselle mieleisenä :-) Haluan, että tämä on paikka mihin  voin  tuottaa asiasisältöä, mutta tulla myös höpöttelemään niitä näitä ilman ammattitasoisia valokuvia tai tiukkaa lehtiartikkelimaista tekstiaä.

Postauksen kuvat ovat tältä aamulta, kun makoilin pitkään sängyssä syöden aamupalaa ja selaillen läpi inspiroivia blogeja sekä Pinterestiä motivaation toivossa. Erittäin toimiva aamu sanoisin. Ja olo on taas motivoitunut! Välillä motivaatio bloggailuun löytyy kunnon täsmäiskulla inspiroiviin somekanaviin. Ensi viikolla olisi tarkoitus toteuttaa taas viikon treeni + ruokapäiväkirja (motivoi hyvin ryhdistäytymään) ja kuvata my day-postaus puhelimella sekä pistää kuvapostaussarja vihdoin alulle. En kuitenkaan tosiaan aio ottaa niitä paineita, vaan palailla kuvioihin kaikessa rauhassa eli en ruoski itseäni, jos joku postauksista jääkin julkaisematta. Pidemmittä puheitta ihanaa viikonloppua teille kaikille! Kiva, että olette vielä täällä, vaikka minä en ole ollutkaan ♥

2 kommenttia:

  1. Ah, miten ihania kuvia 💗 Tiedän tuon tunteen niin hyvin, itsellekin pitää välillä nykyään muistutella, että oma blogi saa olla juuri sellainen, mistä itse tykkää. Kun kaikilla tuntuu olevan niin hienosti mietittyjä ja kirjoitettuja postauksia, että itse alkaa arvostelemaan omiaan kauheasti..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos paljon! hyvä löytää aina kohtalontovereita asian suhteen, mutta hyvä jos säkin muistat, ettei tän homman kuulu näin harrastelijalle olla vakavaa :-)

      Poista